maanantai 11. kesäkuuta 2018

Pohjoisen tuulia

Viikko sitten päättyi elämäni upein matka. Olimme provinssini muiden vaihatereiden kanssa kiertämässä pohjois-Argentiinaa. Matka kesti 17 päivää, joten monenlaisia paikkoja ehdimme näkemään. Matkustimme bussilla ja välillä jouduimme istumaan siinä 30 tuntia putkeen, mutta aika kului melko nopeasti nukkuessa, juttelessa kavereiden kanssa ja pelaillessa trucoa, paikallista korttipeliä. Maisemat olivat aivan upeita, jokainen omalla tavallaan.

Matkan aloitimme kuuluisilla Iguazún putouksilla. Paikka on kyllä ihan ansaitusti yksi maailman seitsemästä ihmeestä. Kävelemisen lisäksi pääsimme kastumaan yhden putouksen alla veneen kanssa- onneksi oli aurinkoinen keli niin vaattet kuivuivat nopsaan!









Seuraavaksi pääsimme hyvin tyypillisiin pohjoisen maisemiin; Tilcara. Kaupunki sijaitsee vuorten keskellä ja maisema muistuttaa paljon lännenleffoja; kaktuksia ja paljon hiekkaa. Minua tässä paikassa hämmästytti rauhallisuus. Vaikka turismia olikin paljon, kaupunki oli hyvin hiljainen, eika kenelläkään ollut kiire mihinkään. Ihmiset myöskin olivat hyvin ystävällisiä ja olivat aina auttamassa ja neuvomassa suuntaa.








Seuraava kohteemme olivat Salinas Grandes, iso suola-aavikko. Suolaa riitti silmänkantamattomiin ja kuviahan räpsittiin paljon. Ja pitihän sitä maata maistaa ja olihan se melko suolaista!






Vaihdoimme provinssia ja saavuimme Saltaan. Kiersimme kaupunkia ja vietimme yhden päivän campolla, maatilalla. Menimme hevosvaellukselle, vaikka vain muutama osasi ratsastaa. Maisemat olivat taas kerran upeita ja olo oli vapaa hevosen selässä.



Seuraavaksi kiersimme eri kaupunkeja matkalla länteen. Vietimme myös rentouttavan spa-päivän kuumissa luonnonaltaissa sekä tutustuimme kanjoneihin. Vielä muutaman kaupunkgin jälkeen palasimmekin jo kotikaupunkeihimme.








Matkasta teki hienon maisemien lisäksi ihmiset. Olimme 36 vaihtaria ja kolme ihanaa ohjaajaa. Vaihtarit olivat eri puolilta Eurooppaa ja Amerikkaa. Ryhmä oli tiivis ja sain uusia kavereita. Samojen ihmisten kanssa teimme jo viime vuonna matkan etelään, mutta tällöin emme kaikki puhuneet samaa kieltä ja olimme siis omien kavereiden kanssa omista maistamme ja kaupungeistamme. Nyt taas ryhmät rikkoontuivat enemmän ja ehdimme tutustua muihin paljon paremmin. Tämä seikka teki mielestäni reissusta paremman. Vaikka matka kestikin vain 17 päivää, kavereista tuli todella tärkeitä ja jäähyväiset olivatkin vaikeat. Toivottavasti kuitenkin näämme vielä tulevaisuudessa!

Nyt minulla on vielä 2 viikkoa aikaa nauttia tästä ihanasta maasta ja näistä ihanista ihmisistä ennen kotisuomeen paluuta. Ikävä on jo kova, onneksi enään ihan vähän niin näkee kaikki rakkaat!


tiistai 3. huhtikuuta 2018

Abin elämää

Nyt on kesälomat lomittu ja palattu takaisin koulun penkeille. Koulujen alettua minut vaihdettiin toiseen luokkaan, joka harmitti paljon tuttujen luokkakavereiden vaihtuessa vieraisiin. Nyt minulla on kuitenkin kavereita myös uudelta luokaltani. Koulu sujuu melko samalla tavalla kuin aikaisemminkin, nyt vain olemme 'abeja'. Tämän takia meillä on ollut muutama erikoispäivä koulussa, kuten ultimo primer día (=viimeinen ensimmäinen koulupäivä) ja entrega de los buzos (=abihupparien paljastuspäivä). Kumpanakaan päivänä emme olleet nukkuneet lainkaan, vaan pidimme hauskaa luokan kanssa yöllä ja menimme yhdessä kouluun. Hupparien paljastuspäivä on täällä tosi suuri juttu. Jokaisella koululla on erilainen huppari, ja se on suunniteltu ja tilattu jo hyvissä ajoin viime vuonna, eikä siitä saa kertoa kenellekään, joka käy eri koulua. Meidän hupparimme on tosi kiva ja ihanan lämpöisä, omani vain ei ole vielä saapunut.

Pääsiäisen oli ja meni iloisesti. Suurin osa kaupungin nuorista oli koko viikonlopun kestävällä hengellisellä leirillä, joten minulla oli hieman tylsää ilman kavereitani, mutta oli kyllä ihan kiva vain levätäkin. Pääsiäismaanantaina vaihdoin kolmanteen perheeseeni. Perheeseen kuuluvat äiti Daniela, isä Walter, isoveli Rodriguez, joka opiskelee muualla, 2 koiraa ja kissa. Perhe on todella mukava ja asuu samalla kadulla ensimmäisen perheeni kanssa, joten seutu on minulle jo tuttua!

Väkisinkin on tullut huomattua, että aikaa täällä on jäljellä enää vähän, joten yritän nauttia viimeisistä kuukausistani Argentiinasta niin paljon kuin mahdollista!

Seuraavaksi vielä kuvia kuluneesta ajasta:








torstai 8. helmikuuta 2018

Uimista ja tereretä

Terveisiä täältä lomalta! Tosiaan nyt ovat meneillään vielä viimeiset viikot kesälomaa ennen koulujen alkua maaliskuussa. Argentiinan kesäloma eroaa jonkin verran Suomesta, suurin ero on varmaankin lämpötila. Täällä on joka päivä yli 30 astetta, monina päivinä lähes 40. Tälläisenä suomityttönä melkein sulan tänne, onneksi pian helpottaa sään kylmetessä!

Täällä lomaillaan todella rennosti, osa perheistä lähtee rannalle pariksi viikoksi, osa lähtee ulkomaille. Suurin osa kuitenkin pysyy kotikaupungissaan. Päivät kuluvat nuorien osalta lähinnä kavereiden tapaamisesta, yöelämästä sekä unirytmin sekoittamisesta. Näin aamuihmisenä tuntuu oudolta, kun lähes kaikki muut kaverit heräävät vasta aamupäivän aikana. Iltapäiväisin kokoonnumme kaveriporukalla jonkun uima-altaalla ja juomme kylmää tereretä, joka siis on paikallinen kaikkien rakastama juoma. Usein kavereiden kanssa menee yöhön asti.

Itse olen viettänyt loman kaupungissani, vielä tämän kuun lopussa on tiedossa provinssini vaihareiden kanssa lyhyt retkeilyleiri. Siellä tutustumme tänä vuonna täältä Argentiinasta vaihtoon lähteviä nuoria.

Annetaan nyt kesäisten kuvien puhua puolestaan:













sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Feliz Navidad!

Jouluaatto alkaa olla nyt lopuillaan. Olo on haikea, mutta onnellinen. Joulunaika oli minulle vaikeaa, ikävä oli perheen ja ystävien lisäksi myös itse juhlaa. Näin jouluihmiselle oli tietenkin pettymys, kun juhlaa ei vietetty läheskään yhtä paljon kuin Suomessa. Jouluvalmistelut aloitettiin vasta muutama päivä ennen aattoa. Joulufiiliskään ei ihan helposti löytynyt uima-altaan ääreltä. Aina kun ikävä iski,  muistutin kuitenkin itselleni, että tämä on vain yksi erilainen joulu, vuoden jälkeen vietän lukemattomia jouluja Suomessa.

Vietimme joulun hostäitini kanssa pääkaupungissa Buenos Airesissa. Aluksi asustimme isovanhempien luona keskustassa. Loppuajaksi muutimme keskustan ulkopuolelle hostäitini siskon luokse. Vilskettä riitti, sillä paikalla oli kaiken maailman tätien ja setien lisäksi lastenlapsiakin jopa 8! Aaton aamu kuitenkin alkoi minulla rauhallisesti katsoen klassista Lumiukkoa. Päivällä tutustuimme hostäitini kanssa Tigre-nimiseen alueeseen, joka on tunnettu monista joistaan ja veneistään. Kävimmekin pienellä veneristeilyllä. Illalla sitten syötiin koko porukalla. Ruokaa oli paljon, mutta kaikki kyllä katosi! Tarjolla oli monia erilaisia lihoja, perunasalaattia, kasviksia ja salaatteja. Jälkiruuaksi oli hedelmäsalaattia, suklaata ja leipomiani korvapuusteja. Ruuan jälkeen alkoikin pienemmillä suuri pukin odotus. Kyllä se pukki sieltä viimein tuli! 

Kaverini Trenque Lauquenissa jatkoivat joulunviettoa vielä menemällä discoon, joka on hyvin yleistä koko Argentiinassa nuorten keskuudessa. Myöskin uusivuosi vietetään näin. Meille uutenavuotena tutut raketit kuuluivat täällä myöskin jouluun, ja niitä ammuttiinkin oikein antaumuksella. Sääliksi kävi kaikkia koiria. 

Vaikka joulu olikin hieman vaikea, en vaihtaisi sitä pois. Oli hienoa päästä kokemaan, miten juhlaa vietetään muualla. 














lauantai 2. joulukuuta 2017

Viaje al Sur

Hei! Täällä kirjoittelee erittäin väsynyt, mutta onnellinen tyttö. Palasin juuri kotiin Etelä-Argentiinan leiriltä ja univelkaa löytyy useamman päivän takaa. Leirillä oli kanssani piirini muita vaihtareita, yhteensä 30 kappaletta. Uusia kavereita on siis tehty upeiden maisemien katselun ja espanjan opiskelun lomassa.

Tässä on leirin sisältö päiväohjelman ja kuvien avulla:

22.11. Buenos Aires
Yöllisen bussimatkan jälkeen saavuimme pääkaupunkiin ja tutustuimme siihen aurinkoisen kelin kera. Myöhemmin illalla lensimme etelään Ushuaiaan. Ushuaia on maailman eteläisin kaupunki, minkä takia sen lempinimi onkin "fin del mundo" eli maailman loppu. Perillä meitä odotti muiden mielestä todella kylmä ja tuulinen ilma, itse nautin kovin hetkellisestä viilennyksestä. Illalla vierailimme vielä kuuluisassa vankilassa, jossa aikoinaan istui tuomiotaan 600 argentiinalaista ja ulkolaista vankia.



Buenos Aires




kaikki mukana olleet vaihtarit






23.11. Parque Nacional Tierra del Fuego
Tutustuimme kansallispuistoon kävellen. Puiston kasvisto ja ilma muistutti paljon Lappia kesällä. Maisemat olivat hienot taustalla näkyvien vuorten ansiosta. Päivällä kävimme Ushuaian keskustassa ja illalla vielä veneristeilyllä, jossa näimme merileijonia ja pingviinejä.





kansallispuiston maisemia












24.11. ja 25.11.

Nämä kaksi päivää kuluivat lähestulkoon kokonaan bussissa matkatessa. Ajan tappamiseksi nukuimme paljon, kuuntelimme musiikkia, juttelimme ja pelasimme korteilla. Tällä matkalla opin pelaamaan Argentiinan suosituinta ja myöskin erittäin haastavaa korttipeliä Trucoa! Jouduimme matkaamaan bussin kanssa Chilen kautta, mistä koitui paljon odottelua ja paperitöitä rajavartioasemilla.

26.11. Calafate

Vietimme leirin urheillullisimman päivän Calafaten Fizt Roy- vuorella, jonka huipulle siis kiipesimme. Kaikki pukeutuivat hyvin lämpimästi, koska keli oli todella kylmä aamulla, mutta loppujen lopuksi olisi ollutkin shortsikeli... Maisemat huipulla olivat aivan upeat ja hienoja kuvia tulikin monta.




Emma <3




27.11. Calafate

Tämä päivä oli leirin upein. Pääsimme kävelemään jäätikön päällä, joka oli aivan ainutlaatuinen kokemus. En ole varmasti koskaan nähnyt niin upeita maisemia! Annetaankin siis kuvien puhua puolestaan:











28.11. ja 29.11.

Myöskin nämä päivät kuluivat pitkälti matkatessa, eli siis lisää korttipelejä ja nukkumista :)

30.11. Punta Tombo

Vuorossa oli pingviinien kanssa kävelyä. Pääsimme siis kävelemään keskellä pingviinien elinaluetta ja näimme niitä aivan muutaman metrin päästä. Saimme hienoja kuvia ja oli kyllä kerrassaan upea päivä! Leirin viimeinen päivä päättyi vielä discoon.




pingviinien seassa elää muitakin eläimiä, myös laamoja







1.12. ja 2.12.

Kotimatkan varrella pysähdyimme Puerto Madrynin kaupunkiin katsomaan rantaelämää.


Tanskalainen Julie


<3


Meilyna ja Emma






Leiri oli unohtumaton ja onneksi pääsee saman ryhmän kanssa vielä kahdelle muulle reisulle ensi vuonna!